Orbinskin sukuseura - perustettu 1994

Etusivu

Vaakuna

Uutisia

Tapahtumia

Hallinto

Pinski

Galleria

Yhteydenotto

Linkkejä

Foorumi

Esittelyssä Eila Heikkinen ja Satu Riikonen


Sukuretkeläisiä Ruotsissa Toresundin kirkossa esiäidin vaakunan alla kesäkuussa 2010. Vasemmalla takana vierekkäin Satu Riikonen ja Eila Heikkinen.

Viime vuoden kesäkuun Ruotsin-retkellä Pinski jututti Eila Heikkistä, joka osallistui matkalle tyttärensä Satu Riikosen kanssa. Eila on syntyjään Orbinski, Vilho ja Anni Orbinskin tytär Säämingin Lehtiniemestä, viisilapsisen perheen nuorin ja ainut tytär. Eilan perhe liittyy Orbinkin sukukirjan tauluihin 43 ja 87, sillä tämä sukuhaara polveutuu kahdestakin majuri Carl Johan Orbinskin aviottomasta pojasta, Kristiina Ikäheimosen pojasta Kristian Orbinskista sekä Repomäen kartanon talousmamselli Anna Helena Svahnin pojasta Kustaa Orbinskista.

Eilan isä Vilho Anselm Orbinski (1904-1974) oli ammatiltaan sahuri, joka vielä eläkeläisenäkin veisti veneitä. äiti Anni eli Anna Aurora o. s. Tuunanen oli syntynyt Enonkoskella vuonna 1906 ja kuoli Savonlinnan Lehtiniemessä 1982. Eilan neljästä veljestä kolme varttui aikuisiksi ja kahdella on myös jälkeläisiä. Lapsuuden leikeissä Eila tottui rajuun menoon velipoikien pitäessä vauhtia yllä. Tukinuittoleikki oli yksi sisarusparven hurja suosikki. Nämä lapsuusmuistot ovat mieluisia, sillä Eilan veljet kuolivat varsin nuorina.

Jo koulussa Orbinskin sisarukset saivat tottua siihen, että sukunimi oli aina kirjoitettu väärin. Opettaja pyysikin usein Eilaa kirjoittamaan tämän sukunimen taululle. Eilan rippipappina oli rovasti Yrjö Hormia, sukututkija, jonka 1950-luvun lopulla "Savonmaa"-lehteen kirjoittama artikkeli "Orbinskin satu" herätti myös Orbinskin suvun piirissä ansaittua huomiota.

Seitsemäntoistavuotiaana Eila lähti Savonlinnasta maailmalle. Ensin hän työskenteli kenkäkaupassa, mutta varsinaisen elämäntyönsä hän teki Hyvinkään Villatehtaan manipulaattorina. Jännittävän kuuloisen ammattinimikkeen takana on tarkkuutta ja hyvää värisilmää vaativa työ kankaiden, kuitujen ja värisävyjen parissa. Eila kertoo nauttineensa suuresti työstään. Asiakas toi Eilalle haluamansa sävyisen kangaspalan ja se piti ensin karstata huopamaiseksi, jotta kaikki kuidut saatiin esiin ja niiden oikea väri näkyisi selvästi. Tämän tarkan analyysin jälkeen voitiin valmistaa juuri toivotun sävyisiä kankaita. Vaativin asiakas oli tietenkin armeija pukuhankintoineen, sillä sävyn piti aina olla tarkalleen oikea.

Viimeksi kuluneiden kahdenkymmenen vuoden ajan Eila on ollut aivoinfarktiin sairastuneen miehensä omaishoitaja. Eila on hyvin nuorekas ja salaisuus tähän paljastuu pian: terveelliset elämäntavat ja säännöllinen salitreenaus Satu-tyttären kanssa kolmesti viikossa. Eila ja Satu ovat toiminnan naisia ja järjestävät keskenänsä niin pikkujoulut kuin siivoustalkootkin. Satu Riikonen valittiin kesäkuussa 2010 sukuseuran hallitukseen. Hän asuu perheineen Hyvinkäällä samoin kuin myös insinööriveljensä Jari. Sadun perheessä juhlittiin keväällä 2011 pojan lakkiaisia.

Copyright © 2007-2008, Orbinskin sukuseura r.y.
Kaikki oikeudet pidätetään.